Pietarsaari neljänneksi elinvoimaisin kaupunkikeskusta 2023
Pietarsaari sijoittui neljänneksi Elävät Kaupunkikeskustat (EKK) ry:n vuosittain tekemässä elinvoimalaskennassa. Laskennassa on mukana 33 kaupunkia ja Pietarsaaren edelle sijoittuivat vain meitä huomattavasti suuremmat kaupungit Tampere, Helsinki ja Turku.
Kaupungit asetetaan nyt ensimmäistä kertaa paremmuusjärjestykseen ja Pietarsaari häviää suurkaupungeille ennen kaikkea asukastiheydessä; Pietarsaaren asukastiheys on selvästi alhaisin koko top 12 -listalla. Sen sijaan Pietarsaari on ensimmäisellä sijalla ja sai ylivoimaisesti eniten pisteitä kaupunkikeskustan elinvoimaa suhteessa asukasmäärään arvioivalla osa-alueella. Kaupunki tekee myös tänä vuonna Suomen ennätyksen vapaiden liiketilojen vähyydessä, vain 2,8 prosenttia. Pietarsaaressa kaikki tiet johtavat kaupungin kaupallista keskipistettä kohden. Pietarsaarta kuvaillaan malliesimerkiksi keskustahakuisuudesta, joka toimii referenssikohteena kaikille pohjoismaisille keskustakehittäjille. Pietarsaari sai valtakunnallisen palkinnon elävimmästä keskustasta vuonna 2022. Palkinto on tuomariston myöntämä eikä ole kytketty tähän laskelmaan.
Kaupunkeja arvioitiin viiden keskeisimmän elinvoimamuuttujan avulla:
- kauppojen ja ravintoloiden osuus
- vapaiden liiketilojen osuus
- kaupallinen tiiviys
- keskustan elinvoimaluku suhteuttaen asukasmäärään
- asukastiheys 1 km säteellä kaupallisesta keskipisteestä
Pietarsaaren pistemäärä laskennassa oli 130 pistettä, enimmäispistemäärän ollessa 165 pistettä. Tampereen pistemäärä oli 150 pistettä, Helsingin 138 pistettä ja Turun 136 pistettä. Viidentenä laskennassa oli Porvoo 127 pisteellä. Vaasa sijoittui seitsemänneksi 109 pisteellä.
Lisätietoja:
Kaupunkikehitysjohtaja Mika Hakosalo, puh. 044 785 1463, mika.hakosalo@pietarsaari.fi