KALLAN YMPÄRISTÖTERVEYS TIEDOTTAA
Keskiviikkona 24.1.2024 Kallan Ympäristöterveys otti suunniteltuja viranomaisnäytteitä Pietarsaaren uimahallin altaista. Opetusaltaasta otetusta näytteestä löytyi laboratorion alustavassa tutkimuksessa Pseudomonas aeruginosa-bakteeria, joka johti perjantaina 26.1.2024 altaan sulkemiseen. Uimahallissa aloitettiin välittömästi toimenpiteet allasveden häiriötilanteen korjaamiseksi. Myös samaan allasryhmään ja vedenkäsittelyjärjestelmään kuuluvat monitoimiallas ja kahluuallas suljettiin. Siivoustyön helpottamiseksi myös poreallas oli suljettuna.
Varmistustestin lopullinen analyysitulos on valmistunut tänään 29.1.2024 ja tulos on 0 pmy/100ml. Opetusaltaassa ei osoitettu esiintyvän Pseudomonas aeruginosa-bakteeria.
Kaikki Pietarsaaren uimahallin altaat voidaan ottaa käyttöön välittömästi. Altaat täyttävät allasveden laatuvaatimukset.
Lisätietoja antavat:
Outi Fränti Mia Hautala
Terveystarkastaja Terveystarkastaja
050 362 3478 050 362 3479