Laaja osa Pietarinpuistikosta voidaan nyt avata liikenteelle
Laaja osa Pietarinpuistikosta voidaan nyt avata liikenteelle, sisältäen Raatihuoneenkadun risteyksen. Työ etenee suunnitelmien mukaan, ja koko kadun itäpuoli (ajosuunta pohjoiseen) voidaan nyt avata sekä autoliikenteelle että jalankululle ja pyöräliikenteelle. Paul Hallvarin kadun ja Puutarhakadun välinen jalankulku- ja pyörätie päällystetään asfaltilla noin 2-3 viikon sisällä, mutta sitä voi käyttää jo nyt. Sitä lukuun ottamatta kaikki työt kadun itäpuolella ovat lähes valmiit.
Länsipuolella (ajosuunta etelään päin) Strengberginkadun ja Raatihuoneenkadun välinen osuus avataan kaikelle liikenteelle. Maanrakennustyöt jatkuvat länsipuolella Raatihuoneenkadun ja Paul Hallvarin kadun välillä. Osio on toistaiseksi suljettu liikenteeltä.
Avatuille osuuksille maalataan lähiaikoina suojatiet ja jalankulku- ja pyöräilyreittien viiva- ja symbolimerkinnät. Pyörätiet (tumman punaisella asfaltilla) ovat yksisuuntaisia, eli itäpuolella (keskustaa lähinnä olevalla puolella) pyöräillään pohjoiseen ja länsipuolella (keskuskenttän ja uimahallin ym. vierestä menevällä puolella) pyöräillään etelään. Muuten kadulla noudatetaan tavallisia liikennesääntöjä, eli alle 12-vuotiaat voivat pyöräillä jalkakäytävällä molempiin suuntiin. Huomioithan, että kaikilta Pietarinpuistikkoa risteäviltä kaduilta on väistämisvelvollisuus.
Koko hanke valmistuu syksyllä.