Kulttuurihelmi vuosi päättymässä

Pietarsaari sai yhdessä Kielin, Svendborgin ja Rujienan kaupunkien kanssa Kulttuurihelmi 2024 (BSR Cultural Pearl) -tittelin. Kulttuurihelmi-hanke rahoitetaan Interregin kautta ja sen tarkoituksena on vahvistaa sosiaalista resilienssiä Itämeren alueen kaupungeissa kulttuurin avulla. Sosiaalinen resilienssi voidaan kuvata yhteisön kyvyksi voittaa vaikeuksia yhdessä.

Pietarsaari valittiin kulttuurihelmeksi, koska haluttiin lisätä Palokunnantalon käyttöastetta ja samalla ylittää kaupungissa esiintyviä haasteita kuten kielikuiluja ruotsin- ja suomenkielisten välillä sekä monien suomenkielisten muuttamista pois kaupungista.

Visio on, että Palokunnantalosta, joka on kaupungin omistama ja neutraali paikka, tulee kohtaamispaikka kaikille Pietarsaaren asukkaille kielestä riippumatta.

Pietarsaaren työryhmä toteaa, että yksi vuosi on aivan liian lyhyt aika kaiken toteuttamiseen. Vuosi 2024 oli niin sanottu kick-off-vuosi ja nyt jatkamme eteenpäin. Aloitimme työn edistämällä matalan kynnyksen kulttuuria Palokunnatalolla. Meillä oli kunnia järjestää suuri Kulttuurihelmi -konferenssi ja kutsua paikallisia yhdistyksiä yhteiseen tapahtumaan.

Meillä on ollut ilo saada asiantuntija Miriam Attias ohjaamaan meitä kaksikielisessä ympäristössä. Järjestimme Palokunnatalolla illan yleisölle Pietarsaaren historiasta kielellisestä näkökulmasta sekä yhdistysmessut. Olemme myös mahdollistaneet yhdistyskalenterin kaikille kaupungin yhdistyksille, joka on saatavilla verkkosivuillamme.

Vuonna 2025 työ jatkuu muun muassa sisäisellä kaksikielisyysohjelman esihenkilökoulutuksella, joka koskettaa samoja haasteita kuin toimintasuunnitelmamme Kulttuurihelmi-vuoden aikana. Järjestämme myös historiatapahtuman maahanmuuttajille ja jatkoa Historia 2 -tapahtumalle kaikille asukkaille (1930-luvulta eteenpäin). Olemme myös hakemassa investointiavustusta Opetus- ja kulttuuriministeriöltä Palokunnantalon kunnostukseen. Lisäksi jatkamme yhteistyötämme InterReg Cultural Pearls –verkostossa.

Päivi Rosnell, kulttuuri- ja vapaaaikapalvelupäällikkö
Johan Lithén, kehityspäällikkö