Kaikukortti täyttää 10 vuotta! Kortti on käytössä myös Pietarsaaressa
Kaikukortilla tiukassa taloudellisessa tilanteessa olevat nuoret, aikuiset, perheet ja ikäihmiset voivat hankkia maksuttomia pääsylippuja ja kurssipaikkoja erilaisiin kulttuuritapahtumiin ja kansalaisopistoihin. Kaikukortti-kohteet tarjoavat palveluitaan hyvää tahtoaan ja arvopohjaisesti – ilman erillistä korvausta. Kaikukortti on upea esimerkki taide- ja kulttuurialan yhteiskunnallisesta vastuunkannosta ja kulttuurin saavutettavuuden edistämisestä.
Valtakunnallista köyhyysviikkoa vietetään parhaillaan toista kertaa (10.-16.11.2025). Köyhyyttä ja syrjäytymistä kokevien ihmisten määrä kasvaa Suomessa. Kaikukortin tarve siis valitettavasti vain kasvaa.
Toiminta on kymmenessä vuodessa laajentunut hurjaa vauhtia. Nyt Kaikukortti on käytössä tai valmisteilla 120 kunnassa ja 13 hyvinvointialueella. Pietarsaaressa Kaikukortti otettiin käyttöön vuonna 2025.
