Pietarsaaren nuorisovaltuuston ohjelma 2026–2027

Pietarsaaren nuorisovaltuuston ohjelma vuosille 2026–2027 on nyt julkaistu kaupungin verkkosivuilla. Voit tutustua siihen tästä linkistä.

Ohjelmaan on koottu nuorisovaltuuston keskeisiä tavoitteita, esimerkiksi vaikuttamistyön osalta. Nuorisovaltuuston tavoitteena on muun muassa saada läsnäolo- ja puheoikeus kaupunginhallituksessa sekä toteuttaa erilaisia kyselyjä nuorten näkemyksien kartoittamiseksi Pietarsaaren ajankohtaisista asioista.

Nuorisovaltuusto haluaa myös edistää nuorten turvallisuutta ja hyvinvointia. Tätä tavoitetta viedään eteenpäin esimerkiksi jatkamalla ja kehittämällä Seepra-auton toimintaa sekä lisäämällä tietoisuutta hyvinvointi- ja terveyspalveluista nuorison keskuudessa.

Tapahtumat ovat myös tärkeä osa toimintaa. Nuorisovaltuusto järjestää nuorille matalan kynnyksen vapaa-ajan tapahtumia ja pyrkii organisoimaan myös esimerkiksi keskustelutilaisuuksia, joissa nuoret voivat kohdata kaupungin päättäjiä. Lisäksi nuorisovaltuusto juhlistaa 20-vuotista taivaltaan järjestämällä gaalan.

Nuorisovaltuusto panostaa myös näkyvyyteen: tavoitteena on olla aktiivisesti esillä sosiaalisessa mediassa sekä järjestää tiedotustilaisuuksia kaupungin kouluissa.

Nuorisovaltuuston toimintaan voit tutustua lisää kotisivuilla tai Instagramissa: @nuvajeppis