Pietarsaaren rockhistoria esillä Missä musiikki alkoi -näyttelyssä
Missä musiikki alkoi -näyttelyn avajaisia juhlittiin keskiviikkona 24.6. Näyttely kertoo Pietarsaaren, ”Suomen Liverpoolin”, rockmusiikin historiasta. Se on koottu Jeppis-ilmiöön vaikuttaneiden ihmisten lahjoittamasta aineistosta, kuten valokuvista ja lehtileikkeistä, sekä heidän muistojensa ja tarinoidensa pohjalta. Näyttelyyn kuuluu myös 1960–70-lukujen pietarsaarelaista harjoitteluympäristöä kuvaava ”treenikämppä”.
Avajaisillassa oli paikalla useita Jeppis-ilmiössä mukana olleita henkilöitä sekä heidän läheisiään ja muita ilmiötä sivusta seuranneita. Illan ohjelmaan kuului paneelikeskustelu, johon osallistui kolme Jeppis-ilmiön aikaan pietarsaarelaisissa yhtyeissä soittanutta musiikin harrastajaa. He jakoivat yleisölle muistojaan ja tarinoitaan Pietarsaaren rockmusiikin kultakaudelta.
Missä musiikki alkoi -näyttely on esillä Musikcentralenissa (Jaakonkatu 39 A) 25.6.–31.8.2026. Näyttelyyn on vapaa pääsy, ja se on avoinna tiistaista lauantaihin klo 14–18.
Näyttelyn ovat järjestäneet yhteistyössä Pietarsaaren kaupungin kulttuuripalvelut, Pietarsaaren museo ja Wava-opisto. Näyttelyä ovat tukeneet Svenska kulturfonden ja Otto A. Malmin rahasto.