Kaupungin vapaaehtoiset työllisyyspalvelut

Kaupungin vapaaehtoiset työllisyyspalvelut pyrkivät parantamaan pitkäaikaistyöttömien asiakkaiden työllistymisedellytyksiä sekä lisäämään heidän hyvinvointiaan ja elämänhallintaansa. Tavoitteena on, että toiminta tukee eri tavoin henkilöitä, jotka ovat heikossa työmarkkina-asemassa. Työllistymistä edistävän toiminnan on tarkoitus toimia ponnahduslautana eteenpäin ja tukea siirtymistä kohti palkkatyötä. Työllisyyspalveluissa tarjotaan työttömille työnohjausta tai -harjoittelua, matalan kynnyksen työllistämistoimintaa, työkokeilua, oppisopimuksia tai muuta työllistymistä edistävää toimintaa.

Työvalmennus
Työvalmennukseen voi osallistua työtön työnhakija, joka tarvitsee apua työllistymiseen liittyvissä asioissa.

Työvalmennuksen aikana kartoitetaan henkilön elämäntilannetta työllistymisen näkökulmasta. Keskustellaan henkilön toiveista, kiinnostuksen kohteista, vahvuuksista ja heikkouksista sekä käydään läpi erilaisia työllistymisvaihtoehtoja. Näitä voivat olla esimerkiksi kuntouttava työtoiminta, työkokeilu, palkkatukityö, opiskelu, oppisopimus tai palkkatyö.

Työvalmentaja voi auttaa henkilöä laatimaan ansioluettelon, etsimään työpaikkoja ja kirjoittamaan työhakemuksia. Lisäksi työvalmentaja voi tukea työhaastatteluihin valmistautumisessa, osallistua työpaikkakäynteihin ja tarvittaessa ottaa yhteyttä työnantajiin.

Työvalmentajaan voi ottaa yhteyttä itse tai pyytää työllisyyspalveluiden asiantuntijaa tai sosiaaliohjaajaa ottamaan yhteyttä. Käynnit ovat vapaaehtoisia ja maksuttomia.