Pietarsaaren kaupungin sähköiset yhteiskäyttöautot on otettu käyttöön
Pietarsaarelaiset ovat saaneet käyttöönsä sähköisiä yhteiskäyttöautoja. Kaksi täyssähköistä Volkswagen ID.3 -yhteiskäyttöautoa sijaitsevat toriparkki Ludvigissa. Arkipäivisin autot ovat kaupungin työntekijöiden käytössä, mutta iltaisin ja viikonloppuisin niitä voi vuokrata vapaasti kuka tahansa. Autot palvelevat autottomia asukkaita ja esimerkiksi julkisilla kulkuvälineillä tai vaikkapa…
Ingsvalle Visit Finlandin Sustainable Travel Finland sertifikaatti
Liikennöintiyhtiö Ingsva on ensimmäisenä Pietarsaaren seudun yrityksenä saanut Sustainable Travel Finland STF -merkin osoituksena aktiivisesta kestävän ja vastuullisen matkailun edistämisestä. Ingsva pyrkii kaikella toiminnallaan siihen, että matkustaminen voi olla turvallista ja vastuullista. Visit Finlandin on kehittänyt ylläpitämänsä matkailuyrityksille ja -alueille…
Pietarsaari mukana 100 syytä matkailla Suomessa -kampanjassa
Suomen matkailuorganisaatioiden yhdistyksen SUOMA ry:n ja suomalaisten matkailutoimijoiden yhteisen 100 syytä matkailla Suomessa -kampanjan seitsemäs kierros käynnistyi 2.5.2023. 100 syytä matkailla Suomessa on kotimaanmatkailun ykkössivusto, joka tarjoaa inspiraatiota ja vinkkejä siihen, mitä nähtävää ja koettavaa ympäri Suomea oikein löytyykään. Sivusto…
Pietarsaaren museon näyttelyhalli Tempus avautuu
Museon uusi näyttelyhalli Tempus osoitteessa Otto Malminkatu 3, avautuu yleisölle 3.5. Pietarsaaren museo on kulttuurihistoriallinen museo, jonka painopiste on paikallishistoriassa ja merenkulunhistoriassa. Uudessa näyttelyhallissa museo tuottaa vuosittain omia paikallishistoriaan keskittyviä näyttelyitä. Näyttelyhallissa on esillä myös taidenäyttelyitä, mutta museo asettaa etusijalle…
Pietarsaaren kaupungin tilinpäätös 2022
Pietarsaaren kaupunkikonsernin vuoden 2022 tilinpäätös osoittaa 19,486 miljoonan euron ylijäämää. Pietarsaaren kaupungin tilikausi 2022 on 731 196,11 euroa alijäämäinen, mikä alittaa alun perin budjetoidun (+ 0,146 miljoonaa euroa) 0,877 miljoonalla eurolla. Tilikauden plussat: Liikelaitos Pietarsaaren Veden tulos oli +0,692 milj.…
Eduskuntavaalit 2023
Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 2.4.2023. Eduskuntavaaleissa äänioikeutettuja ovat kaikki viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttäneet Suomen kansalaiset. Eduskuntavaaleja varten Pietarsaaren kaupunki on jaettu 6 äänestysalueeseen. Vaalihuoneistoina toimivat seuraavat paikat: Äänestysalue 001 Keskusta 002 Itä 003 Kirkkoranta 004 Vestersundinkylä 005 Permo 006 Majaniemi…
Mässkärin talvikausi alkaa
Mässkärin Luontoasema avaa talvikautensa lauantaina 25.2. Lue lisää aukioloajoista: https://www.facebook.com/masskar.naturstation . Jäätie Ådön kalasatamasta. Tervetuloa Mässkäriin!
Pietarsaari-Pedersören aseman matkustajamäärässä 2 % kasvu
Koronan reilusti heikentämästä alkuvuodesta 2022 huolimatta Pietarsaari-Pedersören rautatieaseman matkustajamäärä v. 2022 oli + 2 % verrattuna vuoteen 2019. Pietarsaari-Pedersören asemalta tehtiin 135 000 matkaa. Myös alkuvuosi 2023 näyttää junamatkustukselle positiivista kasvua. Yhteensä Suomessa tehtiin v. 2022 13,2 miljoonaa kotimaan kaukoliikenteen junamatkaa,…
Valtionavustus Pietarinpuistikon kevyen liikenteen parantamista varten
Pietarsaaren kaupungille on myönnetty suuri valtionavustus Pietarinpuistikon kevyen liikenteen parantamista varten. Valtionavustuksen suuruus on 485 000 euroa. Valtionavustus mahdollistaa hankkeen aloittamisen välittömästi vuonna 2023. Pietarinpuistikolta puuttuu kokonaan pyörätie välillä Paul Hallvarinkatu ja Strengberginkatu. Jalankulkijat ja pyöräilijät ahtautuvat usein yhteen kapealle jalkakäytävälle…
Majoitusmyynnissä ja yöpymisten määrässä kasvua toista vuotta peräkkäin
Majoituspalveluiden myynti vuoden 2022 ennakkotietojen mukaan kasvoi Pietarsaaren seudulla. Myynnin lisäksi kasvua saavutettiin niin yöpymisten määrässä kuin huoneiden käyttöasteessakin. Rekisteröity tammi-joulukuun majoitusmyynti oli 4,0 miljoonaa euroa ja kasvua majoitusmyynnissä oli n. 31 % edelliseen vuoteen verrattuna. Tammi-joulukuussa Pietarsaaren seudulla kirjattiin…